Tämä blogi aloitettiin jo 14.2.2009.

18 01 2015

Tässä ensimmäinen historiallinen kirjoitus noin 5 vuoden takaa.

Here is the first blog from 14.2.2009:

https://adlux.wordpress.com/2009/02/14/hyvaa-ystavanpaivaa/

  • Kirjoittaja: valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo,
  • Writer: lighting designer Ilkka Pekanheimo

Valitettavasti kaikki kuvat ja linkit eivät toimi minusta riippumattomasta syystä. Pahoittelen.

Uusimman blogini ”VALAISTUSTA” aloitin tammikuussa 2015.

V A L A I S T U S T A

Ideoita kodin, koulun ja työympäristön valaistukseen, from jan. 2015.

Ledin värintoisto

22 12 2014

Kehityksensä neljän miljoonan vuoden aikana ihmissilmä on tarkoitettu näkemään minkä tahansa kohteen täyden spektrin valaistuksessa eli päivänvalossa, jossa on kaikki seitsemän sateenkaaren väriä ja lisäksi kaikki näiden värien sadat välivärit. Tässä on esimerkki hyvälaatuisesta spektristä:

VLspektri2

Ihmiset ostavat nykyään ledilamppuja lainkaan selvittämättä, mikä on valon spektri ja värintoisto. Ne ovat tärkeämpiä kuin luumenmäärä. Liian usein hinta vaikuttaa vaikka tiedetään, että halpa ledi tulee maksamaan jo 3-5 vuoden aikana enemmän kuin hieman kalliimpi ledi.

Spektri on kuitenkin valon laadun tärkein mittari. Ihmiset joutuvat elämään vuosikausia valossa, joka on laadultaan hyvin arveluttavaa. Valaistusalan asiantuntijoiden mielestä halvoista ledeistä on odotettavissa terveysongelmia, varsinkin kehittyville lapsille ja maissa, joissa on liian vähän päivänvaloa talvisin. Tässä on varoittava esimerkki puutteellisesta valon spektristä.

huonospektri

Ihmiset viettävät kolmasosan tai jopa lähes kaksi kolmasosaa elämästään keinovalossa. 

Suunnittelijoiden ja arkkitehtien tulisi ymmärtää, miten suuri vastuu heillä on. Elleivät he tee oikeita valintoja, on suuri riski, että heidän valintansa ”sairastuttaa” ihmiset.

Valaistuksen vaikutus terveyteen 

Baselin yliopiston tutkija Christian Cajochen sanoo, että keinovalolla voi olla hyvin negatiivisia vaikutuksia. Valoon tulisi suhtautua kuten lääkkeeseen. Sen on oltava oikeanlaista, ja sitä on otettava oikea annos.

Valobiologit ovat ehdottaneet, että meidän pitäisi määrätä raja-arvoja keinovalolle, jonka spektri ei ole jatkuva. Pitäisikö oleskelua perinteisessä valossa rajoittaa? Kenen tehtävä olisi päättää rajoituksista?

Kysymykset ovat tärkeitä erityisesti niille ihmisille, jotka eivät saa päivittäistä päivänvaloannostaan, koska eivät pääse kävelemään raikkaaseen ulkoilmaan ja auringonpaisteeseen. Valo ei ole pelkästään näkemisen apuväline. Se voi olla myös ruoka, vitamiini ja lääke – tai jopa myrkky. Näin sanoo Christian Cajochen.

Lapsiystävällistä valoa kouluihin ja päiväkoteihin!

1 10 2014

Littoislainen päiväkoti on valaistu täyden spektrin päivänvalolampuilla

IF

IF

Täyden spektrin päivänvalolamput pitävät lapset virkeämpinä ja vaikuttavat positiivisesti lapsen kehitykseen.

Päivänvalolla on paljon terveysvaikutuksia. Kun päivänvaloa ei ole saatavilla, myös keinotekoisesta täyden spektrin päivänvalosta on hyötyä.

Päivänvalolamppujen uskotaan vaikuttavan lasten aktiivisuuteen ja helpottavan nukahtamista illalla. Valo lisää lasten oppimis- ja keskittymiskykyä sekä auttaa hormonaalista kehitystä.

Littoisten Verkanappulat-päiväkoti siirtyi huhtikuun alussa uusiin tiloihin, joihin asennettiin täyden spektrin päivänvalolamput. Vaikka ne ovat huomattavasti tavallisia lamppuja kalliimmat, niihin oltiin silti valmiita satsaamaan.
– Nämä lamput palavat kauemmin kuin muut, ja olimme tietoisia päivänvalolamppujen positiivisista vaikutuksista.

Tavoitteenamme on työskennellä lasten hyväksi, kertoo Verkanappuloiden toimitusjohtaja Minna Takkula. Hän kertoo: ”Olen  huomannut, että päätetyöskentelyssä silmäni eivät väsy kuten ennen.”

Lue lisää Turun Sanomista:  http://koti.ts.fi/sisusta/littoislainen-paivakoti-valaistaan-nyt-tayden-spektrin-paivanvalolampuilla/

Tila haltuun – näin sisustat valolla, luennot Habitaressa

10 09 2014
Muutamilla osastoilla on täyden spektrin puhtaan valkoista päivänvaloa. Tässä hyvänä esimerkkinä Better Homen osastolla 3a2 epäsuora päivänvalovalaistus  WT4-valolistan päällä.

Muutamilla osastoilla on täyden spektrin puhtaan valkoista päivänvaloa. Tässä hyvänä esimerkkinä Better Homen osastolla 3a2 epäsuora päivänvalovalaistus WT4-valolistan päällä.

Sisustussuunnittelijan ja -arkkitehdin tavoitteena on saada kotiin ja työpaikalle laadukas väriympäristö. Sitten tila valaistaan kuitenkin valolla, joka muuttaa värit täysin. Useimmiten käytetään perinteistä, kellertävää valoa, jonka värilämpötila on 2700 – 4500 kelviniä. Sininen väri muuttuu violetiksi, punainen oranssiksLisää mediai jne.

Tämä valaistus väheksyy sisustussuunnittelijan ammattitaitoa. Jos käytetään täyden spektrin 5 500 K:n päivänvaloa, värit eivät muuttuisi lainkaan. Värit ovat samat kuin päivänvalossa ulkona, kirkkaat ja kauniit.

Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo piti yleisöluentoja  aiheesta Näin sisustat valolla  Habitaren pääesityspaikalla, 7-hallin Ahead!-arenalla (käytävä r). Luennoilla selvisi, mikä on valaistuksen merkitys sisustamisessa. Valaistus vaikuttaa värien näkymisen lisäksi moneen muuhunkin asiaan.

Luento pureutuu kodin valaistussuunnitteluun aivan uudella tavalla. Se käsittelee valaistusta tavanomaisesta poiketen korostaen päivänvalon kaltaisen valon merkitystä kodin sisustuselementtinä. Tästä seuraa, että sisustussuunnittelijan tekemä värisuunnitelma toteutuu kuten on tarkoitettukin.

Luennolla näet esimerkkejä kodin eri tiloista, jotka on valaistu laadukkaasti ja tyylikkäästi. Esillä on suoran ja epäsuoran valaistuksen häikäisemättömiä vaihtoehtoja sekä myös esimerkkejä uusimmista ledivalaistusideoista.

Valaistusideoissa korostuvat sekä hyvä ja helppo näkeminen että kokonaistaloudellisuus. Luennolta saat toimivat työkalut laadukkaan valaistuksen suunnitteluun ja toteutukseen kaikenlaisiin koteihin ja myös työpaikkoihin.

Habitaressa on muutamilla osastoilla värit aidosti näyttävää täyden spektrin päivänvaloa.

Lisätiedot ja haastattelut: valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo, puh. 0400 221421.

2014HabitareIP

Jyväskylän asuntomessutalojen valaistusarviointi, talot 31-43

21 07 2014

 Valaistushinnasto sisältää uusimmat, himmennettävät ledipaneelit, -plafondit ja -nauhat,  joiden värisävyä voi muuttaa portaattomasti. Kysy hinnastoa (0400 221421). Suunnitteluexcel.

Jyväskylän messutalojen arviointiin sisältyy yli 300 hyvää ja vähemmän hyvää valaistusesimerkkiä. Ota hyvistä oppia ja hylkää selvät virheet. Mutta älä usko arviointiamme, ennen kuin olet kokeillut sen ideoita, esim. täyden spektrin päivänvaloa, epäsuorana tai suorana. Voit yllättyä, miten paljon valaistuksen laatua voidaan parantaa.

Varsinkin, jos rakennat uutta taloa ja jos perheessäsi on lapsia, kannattaa vierailla AD-Luxin valaistusnäyttelyssä Turussa. Näet paljon uusia ledi- yms. valaisimia. Sovi aika, saat meiltä käyttöösi henkilökohtaisen valaistussuunnittelijan, joka ei veloita suunnittelusta, jos se tehdään ”AD-Luxin tapaan”. 

Katso ainakin nämä kuvat:

  • Talo 23,  edullinen valaisin epäsuoraan tekniikkaan
  • Talo 28, valaistusidea sängyn päätyyn, väriäsävyä vaihtava ledinauha
  • Talo 17,  WT3-lista epäsuoraan valaistukseen

Talot ovat tässä järjestyksessä:  31-43, 21-39, 11-20, 1-10 ja lopuksi Kalajoen loma-asuntomessutalot. 

Talo 31

Kivat riippuvalaisimet, katossa olevat kohdevalaisimet ovat tarpeettomia.

Kivat riippuvalaisimet, katossa olevat kohdevalaisimet ovat tarpeettomia.

Korkean tilan kattoon en suosittele valaisimia. Valo hukkuu matkalla alas.

Korkean tilan kattoon en suosittele valaisimia. Valo hukkuu matkalla alas.

Tyylikäs saunavalaistus. Saunassa pärjättäisiin kaksi kertaa vähäisemmällä valaistuksella. Mutta jos tästä pitää, niin mikäs siinä.

Tyylikäs saunavalaistus. Saunassa pärjättäisiin kolme kertaa vähäisemmällä valaistuksella. Mutta jos tästä pitää, niin mikäs siinä. Onhan aina mahdollisuus himmentää valoa.

Lastenhuone kaipaa paljon enemmän valoa.

Lastenhuone kaipaa paljon enemmän valoa. Lapset tarvitsevat kehittyäkseen päivänvaloa, ja paras valo on ulkona, aito päivänvalo.

Seinän vieressä olevien valaisinten tilalle ledinauhavalaistus - seinä olisi rauhallisemman ja tyylikkäämmän näköinen.  Tämän huoneen valasitus näyttää rauhattomalta.

Seinän vieressä olevien valaisinten tilalle ledinauhavalaistus – seinä olisi rauhallisemman ja jopa tyylikkäämmän näköinen. Tämän huoneen valaistus näyttää rauhattomalta.

Katosta ei tarvitse aina ripustaa mitään valaisinta. Siitä voi riippua myös mobile, jolloin huone voitaisiin valaista epäsuorasti.

Katosta ei tarvitse aina ripustaa mitään valaisinta. Siitä voi riippua myös mobile, kuten tässä,  jolloin huone voitaisiin valaista epäsuorasti.

Talo 32, Lapplin Duo

Päivänvalon kaltainen, valkoinen valo näyttäisi seinän värin aitona.

Päivänvalon kaltainen, valkoinen valo näyttäisi seinän värin aitona.

Jos kaapin päällä olisi epäsuora ledinauhavalaistus, ei kattovalaisimia tarvittaisi. Epäsuora ratkaisu olisi edullisempi.

Jos kaapin päällä olisi epäsuora ledinauhavalaistus, ei kattovalaisimia tarvittaisi. Epäsuora ratkaisu olisi edullisempikin.

Työtasovalaisimen oikea paikka on kaapin etureunassa.

Työtasovalaisimen oikea paikka on kaapin etureunassa.

Miksi "maalata" seinä valaisimen vierestä keltaiseksi. Onhan olemassa aitoja, kauniimpia maaleja, joita voit käyttää, jos haluat seiniin tuollaisia kuvioita. Valomäärähän noista valaisimista on mitätön.

Miksi ”maalata” seinä valaisimen vierestä keltaiseksi? Onhan olemassa aitoja, kauniimpia maaleja, joita voit käyttää, jos haluat seiniin tuollaisia kuvioita. Valomäärähän noista valaisimista on mitätön.

Talo 33, Kanerva V-96

Yksi riippuvalaisin lastenhuoneen katossa ei riitä - (päivän)valoa tarvittaisiin ainakin kolme kertaa enemmän.

Yksi riippuvalaisin lastenhuoneen katossa ei riitä – (päivän)valoa tarvittaisiin ainakin kolme kertaa enemmän. Tärkeää on ajaa lapset ulos aitoon päivänvaloon tietokoneen äärestä.

Makuuhuoneen valaistus.

Makuuhuoneen valaistus. Mikäs siinä, jos pitää keltaisesta.

Kasvivalaisin. Valon laadun tulisi olla päivänvaloa värien näyttämistä varten. Valitettavasti messuilla neuvottiin käyttämään lämminsävyistä valoa ulkona - täysin mieletön, määräys. Jos talossa on koiria, ei haittaa, sillä lumi on muutenkin keltaista.

Kasvivalaisin. Valon laadun tulisi olla päivänvaloa värien näyttämistä varten. Valitettavasti messuilla neuvottiin käyttämään lämminsävyistä valoa ulkona – täysin mieletön määräys. Jos talossa on koiria, ei haittaa, sillä lumi on muutenkin keltaista.

Talo 34, Talo a

Miellyttävä epäsuora valaistus, voisi vain olla paremmin värit toistavaa valoa. Maalaa ilmastointiaukon kansi katon väriseksi.

Miellyttävä epäsuora valaistus, voisi vain olla paremmin värit toistavaa valoa. Maalaa ilmastointiaukon kansi katon väriseksi.

Hyvä tapa valaista sauna. Saunassakin valo voisi olla valkoista, jolloin puun väri ei muuttuisi.

Hyvä tapa valaista sauna. Saunassakin valo voi olla valkoista, jolloin puun väri ei muutu.

Erinomainen epäsuora valaistustapa, voisi vain olla valkoista valoa, jolloin seinien värit olisivat aitoja.

Erinomainen, epäsuora valaistustapa, voisi vain olla valkoista valoa, jolloin seinien värit olisivat aitoja.

Lämminsävyinen peilivalo ei näytä kasvojen värejä aitoina.

Lämminsävyinen peilivalo ei näytä kasvojen värejä aitoina.

Vältä ledinauhan näkymistä. Vältä liian sinertävää ledinauhaa.

Vältä ledinauhan näkymistä. Vältä liian sinertävää ledinauhaa, jonka jännite on 12 V.

Korkeassa tilassa epäsuora valaistus olisi miellyttävämpi vaihtoehto.

Korkeassa tilassa epäsuora valaistus olisi miellyttävämpi vaihtoehto.

Pöytävalaisimen avoimesta yläosasta saattaa päästä lasten leikeissä vaikkapa vaatekappale. Tarkista, ettei lamppu sytytä sitä palamaan. Ledilamppu oli erittäin kuuma.

Pöytävalaisimen avoimesta yläosasta saattaa päästä lasten leikeissä vaikkapa vaatekappale. Tarkista, ettei lamppu sytytä sitä palamaan. Ledilamppu oli erittäin kuuma.

Linnunpönttövalaisimet.

Linnunpönttövalaisimet.

Tyypillinen meikkausvalaisin. Kuitenkin tämä lämminsävyinen valo vääristää täysin kasvojen värit. Päivänvalo on paras.

Tyypillinen meikkausvalaisin. Kuitenkin tämä lämminsävyinen valo vääristää täysin kasvojen värit. Päivänvalo on paras.

Korkean tilan kattoon en suosittele mitään valaistusta. Valo on niin kaukana, että valo ei riitä alas.  Epäsuora valaistus ikkunoiden päällä olisi parempi ratkaisu.

Korkean tilan kattoon en suosittele mitään valaistusta. Valo on niin kaukana, että valo ei riitä alas. Epäsuora valaistus ikkunoiden päällä olisi parempi ratkaisu.

Kuistilla aito kynttilävalaistus on erinomainen valinta.

Kuistilla aito kynttilävalaistus on erinomainen valinta.

Talo 35, Talo Luck

Yhdeksän 600 x 600 mm:n kokoista ledipaneelia lienee hieman ylimitoitettu autotallin valaistukseksi, ellei siellä tehdä tarkkuustyötä.

Yhdeksän 600 x 600 mm:n kokoista ledipaneelia lienee hieman ylimitoitettu autotallin valaistukseksi, ellei siellä tehdä tarkkuustyötä.

Turhan keltaista valoa.

Turhan keltaista valoa. Ledinauha tulisi piilottaa.

Tämä levyn sivusta paistava valo tulisi poistaa. Se ei kuulu kuvaan.

Tämä levyn sivusta paistava valo tulisi poistaa. Se ei kuulu kuvaan.

Tämä valaistustapa koetaan lisäksi rauhattomaksi.

Tämä valaistustapa koetaan rauhattomaksi.

Huoneessa lämminsävyinen valaistus, joka ei näytä taulujen värejä aitoina.

Huoneessa on lämminsävyinen valaistus, joka ei näytä taulujen värejä aitoina.

Kun spottivalot osuvat seinään, muodostuu valaistuja, värit vääritäviä kohtia, jotka eivät useinkaan osu tauluun.

Kun spottivalot osuvat seinään, muodostuu valaistuja, värit vääristäviä laikkuja, jotka eivät useinkaan osu tauluun.

Valaise Lokki 13 W:n päivänvaloledillä, silloin se on valkoinen. Epäsuora valo katon rajassa olisi myös kauniimpi valkoisena, sisustuksen värit näkyisivät luonnollisempina.

Valaise Lokki 13 W:n päivänvaloledillä, silloin se on valkoinen. Epäsuora valo katon rajassa olisi myös kauniimpi valkoisena, sisustuksen värit näkyisivät luonnollisempina.

Erittäin pahasti häikäisevät spottivalot.

Erittäin pahasti häikäisevät spottivalot. Valokisko on epäesteettisen näköinen.

Talo 36, Hauhaus

Vältä upotettuja ledivaloja katossa.

Vältä upotettuja ledivaloja katossa.

Valokatto tehdään nykyään 72 % valoa läpäisevästä opaalimuovista, jonka takana on kaksi ledinauhaa. Toinen vaihtoehto on ledipaneeli.

Valokatto tehdään nykyään 72 % valoa läpäisevästä opaalimuovista, jonka takana on kaksi ledinauhaa. Toinen vaihtoehto on ledipaneeli. Molemmat ovat hyviä ratkaisuja.

Jos valo olisi valkoista, päivänvalon kaltaista, keittiössä nähtäisiin hyvin, myös vanhenevilla silmillä.

Jos valo olisi valkoista, päivänvalon kaltaista, keittiössä nähtäisiin hyvin, myös ikääntyvillä silmillä.

Valaisin oikeaoppisessa paikassa. Hyvä!

Valaisin oikeaoppisessa paikassa. Hyvä!

Epäsuora valaistus. Kyllä Hauhausin koiratkin kaipaavat päivänvaloa, se tästä valitettasti puuttuu.

Epäsuora valaistus. Kyllä Hauhausin koiratkin kaipaavat päivänvaloa, se tästä valitettavasti puuttuu.

Tyylikäs, epäsuora valaistus - kunhan valo olisi vielä valkoista.

Tyylikäs, epäsuora valaistus – kunhan valo olisi vielä valkoista.

Vältä makuuhuoneen kattoon upotettuja valaisimia.

Vältä makuuhuoneen kattoon upotettuja valaisimia.

Hauhausin koirien talutushintatelineet eivät tarvise erikoisvalaistusta.

Hauhausin koirien talutushintatelineet eivät tarvise erikoisvalaistusta.

Talo 37, ValmisJukka Aurinko 116

Keittiövalaistuksen olisi voinut toteuttaa valkoisella valolla, Työtasolla nähtäisiin paremmin.

Keittiövalaistuksen olisi voinut toteuttaa valkoisella valolla. Työtasolla nähtäisiin paremmin.

Tässäkin katossa on häikäiseviä spottivaloja.

Tässäkin katossa on häikäiseviä spottivaloja.

Kiuasvalaistus, valkoinen valo ei muuttaisi puun väriä.

Kiuasvalaistus, valkoinen valo ei muuttaisi puun väriä.

Peilin ledivalo on turhan sinistä, tarvitaan muutakin valoa, jotta nähtäisiin peilistä kasvojen värit.

Peilin ledivalo on turhan sinistä, tarvitaan muutakin valoa, jotta nähtäisiin peilistä kasvojen värit.

Vältä ylöspäin suunnattuja ulkovalaisimia. Kaikki kohti  taivasta suunnatut valot ovat ns. valosaastetta. Onneksi näissä on melko heikko valo - mutta kuitenkin, periaatteesta ei ole hyväksyttävää.

Vältä ylöspäin suunnattuja ulkovalaisimia. Kaikki kohti taivasta suunnatut valot ovat ns. valosaastetta. Onneksi näissä on melko heikko valo – mutta kuitenkin, valosaaste ei ole hyväksyttävää.

Talo 38, Villa Muurame

Katossa olisi upea alusta epäsuoralle valaistukselle - kaikki kattoon upotetut valaisimet voisi huoletta poistaa.

Katossa olisi upea alusta epäsuoralle valaistukselle – kaikki kattoon upotetut valaisimet voisi huoletta poistaa.

Ledinauha voisi  olla lähempänä kaapin etureunaa valolistan takana. Ledinauhan valo ei saa näkyä huoneeseen.

Ledinauha voisi olla lähempänä kaapin etureunaa valolistan takana. Ledinauhan valo ei saa näkyä huoneeseen.

Toinen vaihtoehto upotetuille valaisimille: epäsuora valaistus.

Vaihtoehto upotetuille valaisimille: epäsuora valaistus.

Makuuhuoneen valaistus.

Makuuhuoneen valaistus.

Kattoon upotettuja valaisimia olisi voinut välttää ja tehdä kaapiston päälle 20 cm tilaa epäsuoraa valaistusta varten.

Kattoon upotettuja valaisimia olisi voinut välttää ja tehdä kaapiston päälle 20 cm tilaa epäsuoraa valaistusta varten.

Talon parhaat valaisimet: aidot valokatot, valoa riittää.

Talon parhaat valaisimet: aidot valokatot, valoa riittää.

Villa Muurame. Mustat ulkovalaisimet valkoisella seinällä  saatavat herättää enemmän huomiota kuin itse talon kauneus.

Villa Muurame. Mustat ulkovalaisimet valkoisella seinällä saatavat herättää enemmän huomiota kuin itse talon kauneus.

Talo 39, Viherperhe

Lamput eivät saisi näkyä valaisimesta häikäisevinä. Toinen vaihtoehto olisi ollut epäsuora valaistus.

Lamput eivät saa näkyä valaisimesta häikäisevinä. Vaihtoehtona olisi ollut epäsuora valaistus.

Ehdottaisin välttämään tällaisia trötöjä katossa.

Ehdottaisin välttämään tällaisia trötöjä katossa. Voi kauheeta!

Viherperheen kodin valaistusta.

Viherperheen kodin valaistusta.

Lattialedivalaistus. Huomaa, miten valaistus muuttaa lattian väriä.

Lattialedivalaistus. Huomaa, miten valaistus muuttaa lattian väriä.

Peilivalaistus liian kellertävää, kasvojen värit eivät näy aitoina.

Peilivalaistus liian kellertävää, kasvojen värit eivät näy aitoina.

Piilota lamput valolistan taakse. Valkoinen valo näyttäisi värit oikein.

Piilota lamput valolistan taakse.  Lamput eivät saa näkyä. Valkoinen valo näyttäisi värit oikein.

Seinästä "kasvava" puun oksa.

Seinästä ”kasvava” puun oksa. Hyvä idea.

Häikäisevät valaisimet keittiön katkossa.

Häikäisevät valaisimet keittiön katossa.

Lisää yrttejä.

Yrttejä seinällä.

Viherperhe-asunto. Suunniteltu 4-henkiselle perheelle. Yrttikasvimaa parvekkeella. Seinävalaisimen valo muuttaa seinän väriä entistäkin keltaisemmaksi. Valkoinen valo ei muuttaisi.

Viherperhe-asunto. Suunniteltu 4-henkiselle perheelle. Yrttikasvimaa parvekkeella. Seinävalaisimen valo muuttaa seinän väriä entistäkin keltaisemmaksi. Valkoinen valo ei muuttaisi.

Talo 40, Brand new oldies

Valaistu kaapisto keittiön työtason alla.

Valaistu kaapisto keittiön työtason alla.

Pahasti häikäisevät spotit.

Pahasti häikäisevät spotit.

Oven sarana kiertokodin sängyn päädyssä.

Oven sarana kiertokodin sängyn päädyssä.

Brand new oldies -koti. Opiskelijapariskunnalle suunniteltu koti. Vältä häikäiseviä kattospotteja.

Brand new oldies -koti. Opiskelijapariskunnalle suunniteltu koti. Vältä häikäiseviä kattospotteja.

Talo 41, Äijä

Häikäisyä, valotaidetta.

Häikäisyä, valotaidetta.

Teräksestä tehty seinä.

Teräksestä tehty seinä Äijäkodissa.

Teräksestä tehty seinä.

Teräksestä tehty seinä.Vältä häikäiseviä kattovalaisimia. Mutta ehkä Äijä sen kestää.Bondifanin epäsuora valaistus voisi olla myös valkoista valoa, olisivat  värit näkyneet oikeina.

Bondifanin äijän epäsuora valaistus voisi olla myös valkoista valoa, olisivat värit näkyneet oikeina.

Äijä-huoneistossa on koko seinä  tehty kaiuttimista. Valkoinen valo olisi sopinut paremmin kuvaan

Äijä-huoneistossa on koko seinä tehty kaiuttimista. Valkoinen valo olisi sopinut paremmin kuvaan.

Talo 42, Kiertokoti

Lammas katselee kaunista maisemaa.

Lammas katselee kaunista maisemaa.

Rautalaatikosta tehty ledivalaisin.

Rautalaatikosta tehty ledivalaisin.

Valon laatu turhan kellertävää. Valaisimen oikea paikka on yläkaapin etureunassa, valon tulee mennä silmistä poispäin.

Valon laatu turhan kellertävää. Valaisimen oikea paikka on yläkaapin etureunassa, valon tulee mennä silmistä poispäin.

Emaliyöastioista tehdyt riippuvalaisimet. Valon laatu on kellertävää, mutta sopii hyvin potan ideaan.

Emaliyöastioista tehdyt riippuvalaisimet. Valon laatu on kellertävää, mutta sopinee hyvin potan ideaan.

Kiertokodissa on seinällä vanhasta ikkunakehyksestä tehty peili.

Kiertokodissa on seinällä vanhasta ikkunakehyksestä tehty peili.

Talo 43, Drama Queen

Valopeili,  toivottavasti 14 W:n lampuilla eikä 13 W:n.

Valopeili, toivottavasti 14 W:n lampuilla eikä 13 W:n.

Epäsuora valaistus olisi ollut miellyttävämpi kuin häikäisevä ja värit vääristävä spottivalaistus.

Epäsuora valaistus olisi ollut miellyttävämpi kuin häikäisevä ja värit vääristävä spottivalaistus.

Mielenkiintoiset valaisimet, kaunis näköala.

Mielenkiintoiset valaisimet, kaunis näköala.

Valotaideteos.

Valotaideteos.

Ylellinen sängyn katos.

Ylellinen sängyn katos.

Pesuhuoneen seinä - epäsuora valaistus.

Pesuhuoneen seinä – epäsuora valaistus.

Epäsuoralla valolla valaistu seinä.

Epäsuoralla valolla valaistu seinä.

Valotaidetta fiktiivisessä Drama Queen -asunnossa.  Siinä asuu 45-vuotias sinkkunainen. Hän arvostaa asumisessa  näyttävyyttä, laatua ja helppoutta.

Valotaidetta fiktiivisessä Drama Queen -asunnossa. Siinä asuu 45-vuotias sinkkunainen. Hän arvostaa asumisessa näyttävyyttä, laatua ja helppoutta.

.

.

.

Jyväskylän asuntomessutalojen valaistusarviointi 2014, talot 21-30

21 07 2014

Talo 21, Villa Isku

Vältä voimakkaasti sävytettyjä valaisinten varjostimia. Valaise valkoisella valolla ja käytä värejä sisustuksessa.

Vältä voimakkaasti sävytettyjä valaisinten varjostimia. Valaise valkoisella valolla ja käytä värejä sisustuksessa.

Vältä tällaista valaistustapaa, valaistus työtasolla ei tule tasaiseksi ja riittäväksi. Valon laatu on turhan kellertävää.

Vältä tällaista valaistustapaa, valaistus työtasolla ei tule tasaiseksi ja riittäväksi. Valon laatu on turhan kellertävää.

Vältä seinän ja sisustuksen värejä muuttavaa valon laatua.

Vältä seinän ja sisustuksen värejä muuttavaa valon laatua.

Talo 21, Villa Lumous

Vältä seinän maalaamista keltaiseksi valaisinten kohdalla sekä upotettavia valaisimia katsossa.

Vältä seinän ”maalaamista valolla”  keltaiseksi valaisinten kohdalla sekä upotettavia valaisimia katsossa.

Vältä näin keltaista valoa, kasvojen värit eivät näy kunnolla.

Vältä näin keltaista valoa, kasvojen värit eivät näy kunnolla.

Vältä voimakkaasti sävytettyjä valaisinten varjostimia. Valaise valkoisella valolla ja käytä värejä sisustuksessa.

Vältä voimakkaasti sävytettyjä valaisinten varjostimia. Valaise valkoisella valolla ja käytä värejä sisustuksessa.

Valitse kattoon suurikokoisempia valaisimia. Joidenkin mielestä pienet valaisimet katossa aiheuttavat rauhattoman tunnelman.

Valitse kattoon suurikokoisempia valaisimia. Joidenkin mielestä pienet valaisimet katossa aiheuttavat rauhattoman tunnelman.

Asenna ledinauha mieluiten kaapiston etureunaan.

Asenna ledinauha mieluiten kaapiston etureunaan.

Talo 23, Skammin talo

Erinomainen, edullinen, epäsuora valaisin: ledinauha puulistan takana. Tee siitä haluamasi mittainen.

Erinomainen, edullinen, epäsuora valaisin: ledinauha puulistan takana. Tee siitä haluamasi mittainen.

Ledipaneeli on hyvä ratkaisu kunhan valo olisi valkoista.

Ledipaneeli on hyvä ratkaisu kunhan valo olisi valkoista.

Hyvä ja riittävä valaistus.

Hyvä ja riittävä valaistus.

Vältä viimeiseen asti kiskoon kiinnitettyjä spottivaloja. Aiheuttavat usein rauhattoman tunnelman ja vääristävät värit.

Vältä viimeiseen asti kiskoon kiinnitettyjä spottivaloja. Aiheuttavat usein rauhattoman tunnelman ja vääristävät värit.

Epäsuora valaistus helpottaa taideteosten sijoittelua seinälle.

Epäsuora valaistus helpottaa taideteosten sijoittelua seinälle.

Talo 24, Honka Kaarna

Vältä kattoon upotettuja ledejä.

Vältä kattoon upotettuja ledejä.

Ledinauha oikeaoppisesti takaseinässä.

Ledinauha oikeaoppisesti takaseinässä.

Vältä häikäiseviä valaisimia makuuhuoneen katossa.

Vältä häikäiseviä valaisimia makuuhuoneen katossa.

Vältä häikäiseviä valaisimia ammeen päällä.

Vältä häikäiseviä valaisimia ammeen päällä.

Talo 25, Kastellin Moderni 147

Ledinauha oikeaoppisesti kaapin etureunassa.

Ledinauha oikeaoppisesti kaapin etureunassa.

Toinen valaistusvaihtoehto olisi epäsuora valo kaapin päälle, jolloin kattovalaisimia ei olisi tarvittu.

Toinen valaistusvaihtoehto olisi epäsuora valo kaapin päälle, jolloin kattovalaisimia ei olisi tarvittu.

Liesituuletin, jossa oikeaoppinen, heijastamaton valaistus.

Liesituuletin, jossa oikeaoppinen, heijastamaton valaistus. Vältä ledinauhan näkymistä kaapin alta.

Messuvalaistusta.

Messuvalaistusta.

Valaisinten keltainen valo on ristiriidassa ikkunoista tulevan aidon päivänvalon kanssa. Onkohan asiaa harkittu?

Valaisinten keltainen valo on ristiriidassa ikkunoista tulevan aidon päivänvalon kanssa. Onkohan asiaa harkittu?

Lokkiin suosittelen 13 W:n päivänvalolediä. Lokkihan on yleensä valkoinen lintu.

Lokkiin suosittelen 13 W:n päivänvalolediä. Lokkihan on yleensä valkoinen lintu.

Myös Pisara-valaisimet saisi valkoisiksi päivänvalolampuilla, jos sitä haluaa. Pisarat vaativat korkeamman huoneen, tässä ne melkein ottavat pitkän ihmisen päähän kiinni.

Myös Pisara-valaisimet saisi valkoisiksi päivänvalolampuilla, jos sitä haluaa. Pisarat vaativat korkeamman huoneen, tässä ne melkein ottavat pitkän ihmisen päähän kiinni.

YKI-valaisin voidaan varustaa myös TC-lampuilla, jolloin E-27-lamput eivät näy noin voimakkaina muovin lävitse. Ja kun valitsee valkoisen päivänvalon, näkyy valaisin valkoisena ja näyttää sisustuksen värit oikein.

Hyvä peilivalaistus.

Hyvä peilivalaistus.

Talo 26, Fendari

Näihin ei saa muuta kuin kellertävää valoa.

Näihin ei saa muuta kuin kellertävää valoa.

Vältä viistoon kattoon asennettuja valaisimia, häikäisevät enemmän kuin suorassa katossa. Vaihtoehto olisi ledinauha listan takana.

Vältä viistoon kattoon asennettuja valaisimia, häikäisevät enemmän kuin suorassa katossa. Vaihtoehto olisi ledinauha listan takana.

Tyylikkäämpi ja edullisempi valaistus saadaan listan alle sijoitetulla ledinauhalla.

Tyylikkäämpi ja edullisempi valaistus saadaan listan alle sijoitetulla ledinauhalla.

Katon ja paneelin välistä näkyy sininen muuntaja. Tällaiset paneelit kannattaa aina upottaa tai ellei mahdollista, niin käyttää asennuskehyksiä.

Katon ja paneelin välistä näkyy sininen muuntaja. Tällaiset paneelit kannattaa aina upottaa tai ellei mahdollista, niin käyttää asennuskehyksiä.

Ledipaneelit ovat yleistyneet yleisvalaistuksessa. Hanki riittävän suuria paneeleja, ne häikäisevät vähiten.

Ledipaneelit ovat yleistyneet yleisvalaistuksessa. Hanki riittävän suuria paneeleja, ne häikäisevät vähiten.

On parempiakin tapoja valaista portaat. Kun lapsi konttaa portaita, tulee täsä ledivalaisimesta paha häikäisy.

On parempiakin tapoja valaista portaat. Kun lapsi konttaa portaita, tulee tästä ledivalaisimesta paha häikäisy.

Talo 27, Älvsbytalo Suometar

Pahasti häikäisevät spotit, Vältä tällaisia. Eivät näytä värejäkään oikein.

Pahasti häikäisevät spotit, Vältä tällaisia. Eivät näytä värejäkään oikein.

Peilivalo saisi olla päivänvaloa, nähtäisiin kasvojen värit kunnolla.

Peilivalo saisi olla päivänvaloa, nähtäisiin kasvojen värit kunnolla.

Valo voisi olla valkoisempaakin.

Valo voisi olla valkoisempaakin.

Kaunis valaisin. Vältä valaisimia, joissa lamppu näkyy paljaaltaan.

Kaunis valaisin. Vältä valaisimia, joissa lamppu näkyy paljaaltaan.

Jos valo näkyy ruokapöytään asti, laita valon eteen 2 cm:n valolista opaalimuovista tai puulistasta.

Jos valo näkyy ruokapöytään asti, laita valon eteen 2 cm:n valolista opaalimuovista tai puulistasta.

Tyylikäs riippuvalaisin.

Tyylikäs riippuvalaisin.

Hyvä taideteosidea. Tämä ei muuta valaistusta kaipaa kuin huoneessa oleva epäsuora valaistus.

Hyvä taideteosidea. Tämä ei muuta valaistusta kaipaa kuin huoneessa oleva epäsuora valaistus.

Muumi on yleensä valkoinen eikä keltainen. Mahtaako lampun vaihto onnistua?

Muumi on yleensä valkoinen eikä keltainen. Mahtaako lampun vaihto onnistua?

Tyylikäs ulkovalaisin.

Tyylikäs ulkovalaisin.

Talo 28, Sievitalo Mustakoivu 106

Valaistusidea sängyn päätyyn: värisävyä vaihtava ledinauha. Päivänvalossa luet, vaihda lämminsävyiseen puoli tuntia ennen nukkumista.

Valaistusidea sängyn päätyyn: värisävyä vaihtava ledinauha. Päivänvalossa luet, vaihda lämminsävyiseen puoli tuntia ennen nukkumista.

Katossa pahasti häikäiseviä valaisimia.

Katossa pahasti häikäiseviä valaisimia.

Pahasti häikäisevä valaisin. Ehdotan poistamista.

Pahasti häikäisevä valaisin. Ehdotan poistamista.

Suositus: ledinauha kaapin etureunaan, valkoinen valo, nähtäisiin paremmin.

Suositus: ledinauha kaapin etureunaan, valkoinen valo, nähtäisiin paremmin.

Kokeile, ettei tällainen avoin lamppu sytytä esim. kangasta palamaan, jonka lapsi pudottaa valaisimeen. Tämä ledi oli erittäin kuuma.

Kokeile, ettei tällainen avoin lamppu sytytä esim. kangasta palamaan, jonka lapsi pudottaa valaisimeen. Tämä ledi oli erittäin kuuma.

Ledinauhalla voit tehdä harrastuksiisi liittyviä valaisimia, kuten tässä ralliauton vannevalaisimet. Esim. kanooteista saa hyviä epäsuoran valaistuksen valaisimia.

Ledinauhalla voit tehdä harrastuksiisi liittyviä valaisimia, kuten tässä ralliauton vannevalaisimet. Esim. kanooteista saa hyviä epäsuoran valaistuksen valaisimia.

Talo 29, Lakka Kivitalot Heikkinen

Voit itsekin tehdä tällaisia ledinauhavalaisimia joko lasista tai opaalimuovista. 72 % läpäisevä opaalimuovi ei sävytä ledinauhan väriä, lasi usein muuttaa sävyn vihertäväksi.

Voit itsekin tehdä tällaisia ledinauhavalaisimia joko lasista tai opaalimuovista. 72 % läpäisevä opaalimuovi ei sävytä ledinauhan väriä, lasi usein muuttaa sävyn vihertäväksi.

Voit itsekin tehdä tällaisen ledinauhavalaisimen, joko lasista tai opaalimuovista. 72 % läpäisevä opaalimuovi ei sävytä ledinauhan väriä, lasi usein muuttaa sävyn vihertäväksi.

Voit itsekin tehdä tällaisen ledinauhavalaisimen, joko lasista tai opaalimuovista. 72 % läpäisevä opaalimuovi ei sävytä ledinauhan väriä, lasi usein muuttaa sävyn vihertäväksi.

Peilivalaistus, OK.

Peilivalaistus, OK.

Erinomainen, uusi valaistusidea. Ledinauhan teho olisi voinut olla suurempi ja se päällä opaalimuovi. Olisi saatu riittävä yleisvalaistus.

Erinomainen, uusi valaistusidea. Ledinauhan teho olisi voinut olla suurempi ja se päällä opaalimuovi. Olisi saatu riittävä yleisvalaistus.

Lastenhuoneessa tarvitaan ainakin kolme kertaa enemmän valoa kuin yhdestä riippuvalaisimesta tulee. Mieluiten päivänvaloa.

Lastenhuoneessa tarvitaan ainakin kolme kertaa enemmän valoa kuin yhdestä riippuvalaisimesta tulee. Mieluiten päivänvaloa.

Talo 30, Deko 159

Vältä lattiaan upotettuja, häikäiseviä ledejä. Sammuta ne ajaksi, kun lapset konttaavat kuistilla.

Vältä lattiaan upotettuja, häikäiseviä ledejä. Sammuta ne siksi ajaksi, kun lapset konttaavat kuistilla.

Epäsuora valaistus antaa hyvän yleisvalaistuksen eikä häikäise.

Epäsuora valaistus antaa hyvän yleisvalaistuksen eikä häikäise.

Ledinauhan valon väri voisi olla valkoinen, nähtäisiin paremmin.

Ledinauhan valon väri voisi olla valkoinen, nähtäisiin paremmin.

Ledinauhan oikea paikka olisi kaapin etureunassa.

Ledinauhan oikea paikka olisi kaapin etureunassa.

Vaaleanpunainen tytön huone. Sininen väri (yleinen poikien huoneessa) olisi väripsykologisesti parempi. Jos perheessä on tyttöjä ja poikia, ovat lapset eriarvoisessa asemessa.

Vaaleanpunainen tytön huone. Sininen väri (yleinen poikien huoneessa) olisi väripsykologisesti parempi. Jos perheessä on tyttöjä ja poikia, ovat lapset eriarvoisessa asemessa.

Sängyn päädyssä on hyvä paikka ledinauhavalaisimelle.

Sängyn päädyssä on hyvä paikka ledinauhavalaisimelle.

Ylimmäisen ledinauhan asentaisin hieman alemmaksi.

Selkänojan päällä olevan ledinauhan asentaisin selkänojan alle.

Vaaleanpunainen tytön huone. Sininen väri olisi väripsykologisesti parempi.

Vaaleanpunainen tytön huone. Sininen väri olisi väripsykologisesti parempi.

Sängyn päädyssä on hyvä paikka ledinauhavalaisimelle.

Sängyn päädyssä on hyvä paikka ledinauhavalaisimelle.

Tällainen valaisin olisi parempi lastenhuoneessa, joskin valoa tarvittaisiin enemmän - nimittäin päivänvaloa.

Tällainen valaisin olisi parempi lastenhuoneessa, joskin valoa tarvittaisiin enemmän – nimittäin päivänvaloa.

Ledinauhan oikea paikka olisi kaapin etureunassa.

Ledinauhan oikea paikka olisi kaapin etureunassa.

29

Ledinauhan valo voisi olla valkoisempaa, nähtäisiin paremmin.

Ledinauhan valo voisi olla valkoisempaa, nähtäisiin paremmin.Lapsi tarvitsee enemmän valoa kehittyäkseen - päivänvaloa.

https://adlux.wordpress.com/2014/07/21/jyvaskylan-asuntomessutalojen-valaistusarvionti-2014-talot-21-30/

Jatkuu tästä:  talot 31-43

Lapsi tarvitsee enemmän valoa kehittyäkseen – päivänvaloa.

Jyväskylän asuntomessutalojen valaistusarviointi, talot 11 – 20

20 07 2014

11 Lammi-Kivitalo

Vältä näitä kattovalaisimia ja liian keltaista ledivalaistusta.

Vältä näitä kattovalaisimia ja liian keltaista ledivalaistusta.

Candeo-riippuvalaisimet pöydän päällä, ledinauhavalaistus on turhan keltainen.

Candeo-riippuvalaisimet pöydän päällä, ledinauhavalaistus on turhan keltainen.

Seinän varustaisin taideteoksilla - en häikäisevillä valaisimilla.

Seinän varustaisin taideteoksilla – en häikäisevillä valaisimilla.

Häikäisevät ja värit vääristävät spottivalot.

Häikäisevät ja värit vääristävät spottivalot.

Vältä näitä valaisimia ja laikkuja seinässä.

Vältä näitä valaisimia ja laikkuja seinässä.

TYylikkäät riippuvalaisimet, suosittelen niihin valkoista valoa.

TYylikkäät riippuvalaisimet, suosittelen niihin valkoista valoa.

12 RTV-Pintamateriaalitalo

Vältä häikäiseviä spottivalaisimia.

Vältä häikäiseviä spottivalaisimia.

Valaistustapa vaikuttaa rauhattomalta, huone on hämärä pimeänä vuorokaudenaikana.

Valaistustapa vaikuttaa rauhattomalta, huone on hämärä pimeänä vuorokaudenaikana.

Vältä näitä työtasovalaisimia, ne voivat häiritä lapsia ja pyörätuolipotilaita.

Vältä näitä työtasovalaisimia, ne voivat häiritä lapsia ja pyörätuolipotilaita.

Tällaisesta valaisimesta tulee aivan liian vähän valoa lastenhuoneeseen.

Tällaisesta valaisimesta tulee aivan liian vähän valoa lastenhuoneeseen.

Miksi maalata valolla seiniä? Maaleissa olisi useampia sävyjä.

Miksi maalata valolla seiniä? Maaleissa olisi useampia sävyjä.

13 Valkola M-121-3P

Ei ehkä paras vaihtoehto tällaisen huoneen valaistukseen.

Ei ehkä paras vaihtoehto tällaisen huoneen valaistukseen.

Vältä kattoon upotettuja valaisimia ja liesituuletinta, jossa on heijastusta aiheuttavat  halogeeni- tai ledivalot.

Vältä kattoon upotettuja valaisimia ja liesituuletinta, jossa on heijastusta aiheuttavat halogeeni- tai ledivalot.

Vaihto valaisimille: yhden kattopaneelin tilalle opaalimuovi ja sen taakse ledinauha (5500 K, 23 V).

Vaihto valaisimille: yhden kattopaneelin tilalle opaalimuovi ja sen taakse ledinauha (5500 K, 23 V).

14 Laajaranta

Valaistustapa vaikuttaa rauhattomalta, vai?

Valaistustapa vaikuttaa rauhattomalta, vai?

Toinen vaihtoehto: epäsuora valaistus tai pienempi määrä suurempia ledipaneeleja.

Toinen vaihtoehto: epäsuora valaistus tai pienempi määrä suurempia ledipaneeleja.

Vältä sijoittamasta sängyn päälle häikäiseviä valaisimia.

Vältä sijoittamasta sängyn päälle häikäiseviä valaisimia.

Onko toinen valaisin  väärällä korkeudella vai seinälaudat?

Onko toinen valaisin väärällä korkeudella vai seinälaudat?

15 NoppaKoti A

Tyylikäs valaisin, mutta sisustuksen värejä se ei näytä oikein.

Tyylikäs valaisin, mutta sisustuksen värejä se ei näytä oikein.

Vika liesituuletinlampuissa.

Vika liesituuletinlampuissa.

Häikäisyä!

Häikäisyä!

Spottivalaisimet kiskossa - voi voi!

Spottivalaisimet kiskossa – voi voi!

Epäsuora ledivalaisin.

Epäsuora ledivalaisin.

Kuten tässäkin. Maalaa tuuletusaukon kansi ja sähkörasian kansi katon väriseksi.

Kuten tässäkin. Maalaa tuuletusaukon kansi ja sähkörasian kansi katon väriseksi.

Ledipaneelit ovat OK, edullisempi vaihtoehto olisi epäsuora valaistus kaappien päälle.

Ledipaneelit ovat OK, edullisempi vaihtoehto olisi epäsuora valaistus kaappien päälle.

16 NoppaKoti B

Parempi paikka ledivalolle olisi kaapin etureunassa kuin keskellä.

Parempi paikka ledivalolle olisi kaapin etureunassa kuin keskellä.

Tyylikäs lasivalaisin, valkoisessa valossa lasi kimaltelisi kauniimmin.

Tyylikäs lasivalaisin, valkoisessa valossa lasi kimaltelisi kauniimmin.

Vaikka valaisimet ovat suunnattavia, aina ne kuitenkin häikäisevät. Kiinnityskisko katossa ei ole tyylikäs.

Vaikka valaisimet ovat suunnattavia, aina ne kuitenkin häikäisevät. Kiinnityskisko katossa ei ole tyylikäs.

Vältä häikäisevia spottivalaisimia.

Vältä häikäisevia spottivalaisimia.

Tyylikäs, epäsuoraa valoa antava valaisin, kunhan valo vielä olisi valkoista.

Tyylikäs, epäsuoraa valoa antava valaisin, kunhan valo vielä olisi valkoista.

Ledipaneeli on hyvä tapa antaa yleisvaloa.

Ledipaneeli on hyvä tapa antaa yleisvaloa.

17 Hailuoto 177

Tässäkin valkoinen valo näyttäisi värit paremmmin, on olemassa plafondeja, joiden pinta on valaistu tasaisesti.

Tässäkin valkoinen valo näyttäisi värit paremmmin, on olemassa plafondeja, joiden pinta on valaistu tasaisesti.

Tässäkin valkoinen päivänvalo olisi parempi vaihtoehto.

Tässäkin valkoinen päivänvalo olisi parempi vaihtoehto.

Eikö seinän väri ollutkaan kaunis, kun se pitää maalata keltaisella valolla?

Eikö seinän väri ollutkaan kaunis, kun se pitää maalata keltaisella valolla?

Vältä näin keltaista, epäsuoraa valaistusta ja tällaista liesituuletinvalaistusta.

Vältä näin keltaista, epäsuoraa valaistusta ja tällaista liesituuletinvalaistusta.

Epäsuora valo on liian keltaista. Valkoinen valo näyttäisi värit aitoina.

Epäsuora valo on liian keltaista. Valkoinen valo näyttäisi värit aitoina.

Epäsuora valo WT3-valolistan päällä. Päivänvalo ei muuttaisi seinän väriä. Päätypalalla saataisiin kauniimpi lopputulos. Se sahataan jiiriin samasta materiaalista.

Epäsuora valo WT3-valolistan päällä. Päivänvalo ei muuttaisi seinän väriä. Päätypalalla saataisiin kauniimpi lopputulos. Se sahataan jiiriin samasta materiaalista.

Lämminsävyisen ledinauhan valo muuttaa sinisen violetiksi. Ei ehkä ollut tarkoitus?

Lämminsävyisen ledinauhan valo muuttaa sinisen violetiksi. Ei ehkä ollut tarkoitus?

Kaunis, sininen väri alkuperäisenä.

Kaunis, sininen väri alkuperäisenä.

Vaatehuoneeseen olisi asianmukaisempiakin valaisimia, joiden valossa myös nähtäisiin.

Vaatehuoneeseen olisi asianmukaisempiakin valaisimia, joiden valossa myös nähtäisiin.

18 Deko 149

Ledinauhan oikea paikka olisi kaapin etureunassa.

Ledinauhan oikea paikka olisi kaapin etureunassa.

Vältä upotettuja valaisimia korkeassa tilassa.

Vältä upotettuja valaisimia korkeassa tilassa.

Epäsuora valaistus ei häikäise.

Epäsuora valaistus ei häikäise.

Tyylikäs ja rauhallinen valaistustapa.

Tyylikäs ja rauhallinen valaistustapa.

Epäsuora valaistus  - jihuu!

Epäsuora valaistus – jihuu!

Vaihtoehto: kattopaneelin tilalle opaalimuovi ja sen taakse ledinauha.  Ilmanvaihtoaukot yms. maalataan katon värisiksi.

Vaihtoehto: kattopaneelin tilalle opaalimuovi ja sen taakse ledinauha. Ilmanvaihtoaukot yms. maalataan katon värisiksi.

Ulkovalaisin, joka suuntaa valon kohteeseen, jota halutaan valaista, ei silmiin. Toivottavasti valo näyttää luonnon värit oikein.

Ulkovalaisin, joka suuntaa valon kohteeseen, jota halutaan valaista, ei silmiin. Toivottavasti valo näyttää luonnon värit oikein.

19 Lammi-Kivitalo Sampo

Ledipaneeli on hyvä yleisvalaisin, mieluiten valkoisella valolla varustettuna.

Ledipaneeli on hyvä yleisvalaisin, mieluiten valkoisella valolla varustettuna.

Suosittelen kodinhoitohuoneen valaistukseksi epäsuoraa valaistusta kaapiston päälle, kattoon ei lainkaan upotettuja, häikäiseviä valaisimia.

Suosittelen kodinhoitohuoneen valaistukseksi epäsuoraa valaistusta kaapiston päälle, kattoon ei lainkaan upotettuja, häikäiseviä valaisimia.

Sammuta häikäisevät kattovalaisimet rentoutuessasi poreammeessa.

Sammuta häikäisevät kattovalaisimet rentoutuessasi poreammeessa.

Tyylikäs pesuhuone, valo hieman liian sinistä.

Tyylikäs pesuhuone, valo hieman liian sinistä.

Korkeantilan katossa  (kuvassa oikealla) olevat upotetut valaisimet eivät anna valoa alas asti, ne vain häikäisevät.

Korkeantilan katossa (kuvassa oikealla) olevat upotetut valaisimet eivät anna valoa alas asti, ne vain häikäisevät.

Kuntosalin valaistuksena on suositeltavin päivänvalon kaltainen valo. Tutkimusten mukaan päivänvalo piristää, kellertävä valo, kuten tässä, väsyttää.

Kuntosalin valaistuksena on suositeltavin päivänvalon kaltainen valo. Tutkimusten mukaan päivänvalo piristää, kellertävä valo, kuten tässä, väsyttää.

Ota huomioon heijastuminen induktioliedestä ostaessasi liesituuletinta.

Ota huomioon heijastuminen induktioliedestä ostaessasi liesituuletinta.

Valaisimen lasi tekee  valosta turhan vihertävän.

Valaisimen lasi tekee valosta turhan vihertävän.

Katossa akustiikkalevyjä. Hyvä, kun näin korkean huoneen kattoon ei ole upotettu valaisimia.

Katossa akustiikkalevyjä. Hyvä, kun näin korkean huoneen kattoon ei ole upotettu valaisimia.

Olisin kohdistanut valoa kauniiseen kattoon enkä upottanut valaisimia siihen.

Olisin kohdistanut valoa kauniiseen kattoon enkä upottanut valaisimia siihen.

20 Honka Harmonia

Oikeaoppinen ledinauhan sijoitus. Kellertävä kattovalaisimen valo muuttaa kaapin väriä.

Oikeaoppinen ledinauhan sijoitus. Kellertävä kattovalaisimen valo muuttaa kaapin väriä.

Valopeili. Valaisimissa tulee olla 14 W:n lamput, ei koskaan 13 W. Peilin leveys vähintään 600 mm, kapeammissa valo on liikaa silmissä ja näkyvyys peilistä heikkenee.

Valopeili. Valaisimissa tulee olla 14 W:n lamput, ei koskaan 13 W. Peilin leveys vähintään 600 mm, kapeammissa valo on liikaa silmissä ja näkyvyys peilistä heikkenee.

Toinen vaihtoehto kynttelikkövalaisimelle on aidot kynttilät.

Toinen vaihtoehto kynttelikkövalaisimelle on aidot kynttilät.

Erinomainen hyllyvalaistus.

Erinomainen hyllyvalaistus.

Vältä valaisimesta näkyviä häikäiseviä lamppuja.

Vältä valaisimesta näkyviä häikäiseviä lamppuja.

Vältä voimakkaasti sävytettyjä valaisinten varjostimia. Valaise valkoisella valolla ja käytä värejä sisustuksessa.

Vältä voimakkaasti sävytettyjä valaisinten varjostimia. Valaise valkoisella valolla ja käytä värejä sisustuksessa.

Edellisen kuvan seinävalaisin häikäisee ylhäältä katsottuna.

Edellisen kuvan seinävalaisin häikäisee ylhäältä katsottuna.

Vältä näin keltaista valoa, seinän väri muuttuu,  ehkäpä ei-toivotuksi.

Vältä näin keltaista valoa, seinän väri muuttuu, ehkäpä ei-toivotuksi.

Vaihda valaisimeen edes päivänvalolamppu.

Vaihda valaisimeen edes päivänvalolamppu.

Suosittelen keltaisen valon tilalle samankaltaista valoa, kuin tulee ikkunoista.

Suosittelen keltaisen valon tilalle samankaltaista valoa, kuin tulee ikkunoista.

Tyylikäs, epäsuoraa valoa antava valaisin, kunhan valo vielä olisi valkoista.

Tyylikäs, epäsuoraa valoa antava valaisin, kunhan valo vielä olisi valkoista.

Kokeile riippuvalaisimissa valkoista valoa.

Kokeile riippuvalaisimissa valkoista valoa.

%d bloggers like this: